•Maryoku•
Luku 1:
~Erikoinen ystävä~

Shin Hiasaki, 16 vuotta, lukion ensimmäinen. Poika muutti noin kuukausi sitten Englantiin vaihto-oppilaaksi, juuri samoihin aikoihin kun toinen hieman vanhempi oppilas katosi. Oranssitukkainen oli lukenut jutun ties kuinka monesta lehdestä, eikä katoaminen ollut valitettavasti jäänyt ainoaksi, vaan useat muutkin vaihto-oppilaat - jopa muun maalaiset kuin japanilaiset - olivat kadonneet. Shin myönsi itselleen, että olisi tahtonut tuntea pojan, näyttihän tuo katoamisilmoitukseen liitetyssä kuvassa mukavalta, jopa hieman komealta tai suloiselta, miten sen nyt ottaa. Mutta se oli kuitenkin liian myöhäistä... Kuten myös pojan saapuminen koululle. Ainoa asia, mitä tämä pienikokoisesta luokastaan erotti, oli kuinka opettaja nousi juuri muiden oppilaiden perässä bussiin, joka lähti heti mahdollisuuden tullessa liikkeelle. Shin otti pari juoksuaskelta kaksikerroksisen punaisen linja-auton perään, mutta se katosi pian näkyvistä. Poika huokaisi turhautuneena nostaen vyöstä huolimatta uhkaavasti reisiä kohti valuvia housujaan. Mitä hän tämänkin päivän tekisi? Muut olivat jollakin retkellä ja ruskeasilmäinen oli jälleen kerran myöhästynyt, mikä ei tietenkään tehnyt tämän arvosanoille saati maineelle erityisen hyvää. Shin huokaisi. Poika käännähti laiskasti kannoilleen ja tepasteli väsyneen oloisesti tulosuuntaansa. Hän kääntyi hiljaisesta kadunkulmasta oikealle kuullen pian hiljaista huutoa kapeahkolta ja synkältä kujalta, jopa lähestulkoon viereltään. Muutaman juoksuaskeleen avulla Shin oli pian keskellä kujaa. Poika lennähti takapuolelleen asfaltille nähdessään murisevan suden, jonka tuima katse oli porautunut tuota vastapäätä seisovaan kissaan, joka vastasi katseeseen yhtä tulisesti.
"Sanoin jo etten tule mukaasi!" susi ärähti.
"Minulle on annettu tehtävä jonka suoritettuani saan oman oikean muotoni takaisin! En aio menettää sitä mahdollisuuttani, tahdon kotiin!" kissa sähisi takaisin. Susi luimisti korviaan. "Sinua käytetään vai-"
"Te puhutte japania! Te... te... t-te puhutte!" Shinin kiljaisu keskeytti keltasilmäisen lauseen. Susi ryntäsi suoraa tietä juuri pystyyn päässeen pojan taakse ja painui maahan hänen jalkojensa juureen.
"Tuo kisu haluaa palauttaa minut labraan!" koiraeläin vinkui surkeasti. Oranssitukkainen polvistui suuren eläimen viereen silittäen tuon pehmeää ja pörheää niskaa. "Labraan? Koe-eläimeksi?"
"No jotain vähän sinnepäin", keltasilmäinen totesi.
"Sitten autan sinua. Olen hyvin vahvasti eläinkokeita vastaan", Shin hymyili ystävällisesti ja susi virnisti. "Sitten meitä on kaksi, toveriseni."
Noiden jutellessa kissa menetti viimeisetkin hermojensa rippeet loikaten lopulta sähisten ja kynnet edellä Shinin päätä kohti.
"Varo!" koiraeläin huudahti hyökkääjään selin olevalle pojalle. Tuo ei kuitenkaan olisi ehtinyt ihmetykseltään reagoida, joten keltasilmäinen toimi. Se otti maasta pitkähkön puukalikan huitaisten loikkaavan kissan kauemmas. Pienikokoisin rääkäisi lentäen kauniilla kaarella päin täpötäyttä roskatynnyriä, joka iskun voimasta horjahti ensin seinää kohti törmäten siihen ja kimmoten sitten kissan päälle.
"Nopeasti!" susi haukahti tarttuen hampaillaan Shinin irtohihaan ja vetäen tuon mahdollisimman kiireesti pois kujalta.

         Kaksikko juoksi pari korttelia ennen kuin viimeinkin pysähtyi. Shin kaatui takamukselleen katukiveykselle raskaasti huohottaen.
"Kiitos että pelastit minut. Se katti olisi varmasti vienyt minut takaisin", susi hymyili häntäänsä iloisesti heiluttaen ja painoi päänsä pojan olalle. "Kiitos."
"Mutta eikös sinunlaisesi suuri ja voimakas eläin olisi helposti pärjännyt pienelle ja hentoiselle kissalle?" Shin ihmetteli silitellen suden sileää vaaleanruskeaa kuonoa.
"Jos totta puhutaan, en ole vielä tottunut voimiini. Olen ollut susi sangen vähän aikaa", keltasilmäinen tunnusti.
"Ahaa!" oranssitukkainen hihkaisi, "Olet ollut ennen menninkäinen tai tonttu tai jokin metsäläinen ja muuntautunut suden muotoon! Sitten sinut napattiin, jouduit eläinkokeisiin joiden ansiosta et voinut enää muuttua takaisin oikeaan muotoosi ja pakenit!" Koiraeläin huokaisi pojan aivoituksille. "Anti olla. Saisinko sentään tietää varsin älykkään pelastajani nimen?"
"Minä? Olen Hiasaki Shin, lukion ensimmäisellä ja täällä Englannissa vaihto-oppilaana. Entäs sinä itse?" poika esittäytyi esittäen kysymyksen siihen perään.
"Matsuhi Hisoka, hauska tutustua", keltasilmäinen sanoi hyvin hiljaisella äänellä, tuskin kuiskausta kuuluvammin. Tuli hetkeksi hiljaista.
"A-anteeksi, en tajunnut että... siis... siis siksi osaat japania, olet oikeasti itsekin japanilainen", Shin tajusi viimein.
"Aivan, ymmärsithän sinä lopulta. No kuitenkin... kun kerran pelastit minut, olen kai sitten luonnollisesti palveluksen velkaa", Hisokaksi esittäytynyt mietiskeli puoliääneen.
"Ei sinun tarvitsisi, mutta toisaalta minulla olisi kyllä yksi pienehkö ongelma. Kun... kuukausi sitten täältä alkoi kadota vaihto-oppilaita, etenkin japanilaisia..." ruskeasilmäinen aloitti.
"Tahtoisit että suojelisin sinua niiltä, vai kuinka? Ymmärrän yskän, ja autankin sinua jos vain suinkin niin tahtoisit", susipoju hymyili ystävällisesti. Shinin hieman epäilevä ilme kirkastui huomattavasti karvaturrin vastauksesta ja poika halasi eläintä onnellisena. "Kiitos, Matsuhi!"
"Eipä mitään. On vain yksi ongelma: en voi suojella sinua metsästä käsin", Hisoka huomautti ehkä hieman huvittuneenkin kuullisesti, mutta ansaitsi silti sanoilleen vain virneen vastauskeksi.
"Olenkin aina halunnut koiran", ruskeasilmäinen naurahti ja keltasilmäinen kallisti kummissaan päätään. "Mitä tarkoitat?"
"Minä näytän. Sivulle!" Shin komensi sutta. Tuo tuhahti huvittuneena, mutta totteli poikaa kaikesta huolimatta.


Miksi hänen nimensä kuulostaa niin tutulta?


Shin johdatti Hisokan eläinkaupalle.
"Pysy tuossa varjopuolella niin sinua ei säikytä", poika ehdotti hymyillen ja keltasilmäinen otti neuvosta vaarin käyden makuulle talon kupeeseen. Oranssitukkainen itse katosi liikkeeseen palaten kuitenkin hetken kuluttua takaisin ulos.
"Tänne, Musti~" Shin huhuili leveä hymy kasvoillaan.
"Mikä hiton 'Musti'?" susi kysyi huvittuneena kurkistaen talonnurkalta.
"En tiedä. Mutta eiköhän jatketa matkaa", poika naurahti lähtien keltasilmäisen kanssa kulkemaan pitkin aurinkoista katua kohti kotiaan.


Hisoka Matsuhi... Missä olen kuullut sen nimen ennen?


Shin avasi valkoiseksi maalatun puuoven päästäen uuden ystävänsä sisään. Susi asteli talon sisäpuolelle katsellen ympärilleen kiinnostuneena.
"Siisti kämppä", se totesi lopulta loikaten ruskeansävyiselle sohvalle ja kävi makuulleen huokaisten.
"Kiitos!" ruskeasilmäinen hymyili penkoen eläinkaupan pussia, "Nyt alkaa Matsuhin 'suuri' makeup!" Poika otti jotain pussista laittaen sen suden kaulaan rento hymy kasvoillaan.
"Kaulapanta? Et ole tosissasi!" Hisoka naurahti kilauttaen kaulaansa asennetussa tummansinisessä, nahkakaistaleessa roikkuvaa kullanväristä tähteä. "Oli miten oli, minä pidän siitä."
"Hyppääs alas.” Suden toteltua Shinin antamaa käskyä, poika tutkaili ystäväänsä varsin mietteliäs ilme kasvoillaan.
"Nostapas häntäsi kippuralle jos osaat", oranssitukkainen neuvoi ja karvakasa teki työtä käskettyä. "Näytänkö nyt tarpeeksi paljon koiralta?" kuului sen kysymys.
"Täydellisesti! Olet todella söötti pikkuhurtta!" ruskeasilmäinen hymyili lempeästi taputtaen Hisokan päälakea hellästi. "Sinusta en tiedä mutta minulla ainakin on kova nälkä", Shin huokaisi. Susi nyökkäsi pienesti. "Niin kyllä minullakin..."
"Ostin eläinkupasta koiranruo-" poika aloitti.
"Ei missään nimessä koiranruokaa!" keltasilmäinen ärähti niskavillat pystyssä sojottaen. "Olen minä nyt sen verran ihminen kuin sinäkin, että koiranruokaa en alennu syömään, kiitos vain!"
"Selväksi tuli, Matsuhi, selväksi tuli", Shin rauhoitteli ystäväänsä ehkä jopa hieman säikähtäneenä. "Teen sitten vaikka ramenia..."
"Jea, nuudeleita pitkästä aikaa", susipoika iloitsi loikaten uudelleen sohvalle. Se keksi pian kaukosäätimen sohvan selkänojalla, heilautti sohvaa pudottaen kapulan ja käynnisti laitteen. Hetkessä kuva ilmestyi ruutuun paljastaen uutistenlukijarouvan kasvot, ja Hisoka painoi ääniä kovemmalle.
"Hiasaki! Uutiset", susi haukahti vielä, minkä ansiosta Shin roikkui pian olohuoneen ja keittiön välisellä ovenkarmilla katse keskittyneesti televisioruutuun kohdistuneena.
"Viimehetken tietojen mukaan Lontoon seudulla on taas kadonnut yksi nuori, tällä kertaa ruotsalainen vaihto-oppilas Jonatan Ålström. Poika katosi luokkaretken aikana, kun luokallinen lukion ensimmäisellä olevia nuoria sekä opettaja olivat Lontoon kansallismuseossa vierailulla. Muut oppilaat vannoivat nähneensä Ålströmin vielä sisällä, mutta linja-autoon noustessa poika ei enää ilmaantunut paikalle eikä häntä poliisietsinnöistäkään huolimatta löydetty. Yleistyneet katoamiset huolestuttavat jo hallitusta ja niiden selvittely jatkuu edelleen", nainen televisiossa selosti.
"Tuokin oli minun luokallani", oranssitukkainen huokaisi. "Minun on pakko myöntää että alkoi vähän pelottaa enemmän mitä aiemmin..."
"Älä siitä huolehdi, kaikki järjestyy vielä. Mutta mene tekemään sitä ruokaa, täydellä vatsalla olo on paljon parempi ja huolettomampi", Hisoka viisasteli hymyillen rauhoittavasti. Shin huokaisi toistamiseen painuen takaisin keittiöön.


Miksi hänen sanansa saavat minut rauhoittumaan tällä tavalla?


Shinin ja Hisokan syötyä kaksikko kävi jälleen television ääreen. Poika istui nojatuolissa suden vallattua sohvan ja selaili kanavia etsien jotain hyvää katsomista. Keltasilmäinen taas tylsistyi sillä välin loikaten lattialle ja astellen kaapille. Se penkoi sitä keskittyneesti ja hetken kuluttua karvaturri tepasteli Shinin jalkojen juureen pitäen hampaissaan Disneyn Bolt -elokuvaa. Poika naurahti huvittuneesti tökäten DVD -levyn soittimeen ja valiten oikean kanavan. Valikosta selvittyään tämä laski kaukosäätimen lattialle ottaen mukavamman asennon huomaten myös ystävänsä asettuneen taas sohvalle makaamaan. Vastoin Hisokan odotuksia mainosten tekstit oli käännetty japaniksi.
"Su-sugoi! En ole koskaan nähnyt tämän japanilaisversiota!" susi haukahti yllättyneenä. "Kiva kyllä katsoa kun näkee kaiken mustavalkoisena..."
"Koeta vain tottua", Shin lohdutti hymyillen surullisesti silmät silti televisiota tapittaen. Keltasilmäisen katse pysyi hetken pojassa ennen kuin sekin kääntyi seuraamaan ruudulla liikkuvaa kuvaa.


Ennen olen viihtynyt yksin... Eikö seura muka sittenkään ole niin huono asia, mitä sitä on aina tullut kuviteltua? Ei ainakaan hänen seuransa.


Elokuvan loppuessa oli ulkona puolessatoista tunnissa hämärtynyt huomattavasti ja muutama kirkas tähtikin oli jo ilmestynyt taivaalle. Shin venytteli raukeasti nojatuolissaan nousten sitten aika laiskanoloisesti seisomaan.
"Minä painun pehkuihin..." poika haukotteli astellen kohti makuuhuonetta.
"Millainen sänky sinulla on?" Hisoka yllätti oranssitukkaisen kysymyksellään.
"Parisänky kuten melkein kaikissa opiskelija-asunnoissa", Shin vastasi kummissaan kääntäen katseensa ystäväänsä. "Kuinka niin?"
"Sitten siellä on varmasti tilaa myös tämmöiselle paksuturkkiselle unilelulle, eikö vain?" Hisoka kysyi hymyillen söpösti.
"No kaipa siellä on, onhan se kuitenkin varsin laaja", ruskeasilmäinen naurahti. Tämä palasi vielä nojatuolin luo sammuttaen TV:n ja DVD:n ja käveli sitten ystävänsä edellä makuuhuoneeseen. Hän asteli suorilta vaatekaapille vetäen sieltä esiin pyjaman, vilkaisten sitten sängylle loikanneeseen suteen, jonka silmät tapittivat kaksijalkaisen tekemisiä.
"Vaikka oletkin susi, niin katseesi häiritsee", Shin naurahti nolostuneena.
"Ai anteeksi", ruskeakuonoinen naurahti sulkien silmänsä. Poika kääntyi selin eläimeen riisuutuen sitten arkivaatteistaan ja vetäen pyjamahousut jalkaansa. Hisoka raotti hieman silmiään. Hänellä on kauniinmuotoinen selkä, susipoju huomasi pian ajattelevansa puristaen silmiään tiukemmin yhteen, mutta tunsi kumminkin pienoista kuumoitusta kasvoillaan minkä vaikutus ei kuitenkaan turkin alta erottunut. Oranssitukkainen taas napitti vielä paitansa viimeiset napit ennen kuin kääntyi taas suden puoleen. "Valmista." Poika venytteli taas nautinnollinen ilme kasvoillaan kavuten sitten sängylle ja sujahti peiton alle.
"Sanoit olevasi unilelu, nee?" Shin hymyili kaapaten karvakasan kainaloonsa. Hisoka naurahti pienesti hänen teolleen.
"Niinpä taisin mainita. No, hyvää yötä... isäntä", susi virnisti huomaamattomasti. "Nuku hyvin."
"Kuin myös, kauniita unia Matsuhi", ruskeasilmäinen huokaisi väsyneesti sulkien silmänsä. Poika mietti päivän tapahtumia vielä hetken ennen kuin nukahti. Hisoka käännähti kasvotusten nukkuvaan oranssitukkaiseen, ja hymyili tuon levollisille kasvoille katsellen niitä hetken erittäin intensiivisesti. Eläin kuitenkin sulki pian silmänsä nukahtaen itsekin varsin nopeasti.


Ei seura tosiaan pahasta ole. Olisi pitänyt hankkia ”lemmikki” jo ajat sitten.

 

 

--------------

 

Selityksiä:

Nee? "Eikö niin?"

Sugoi! "Upeaa!"